sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Humahuaca pistää paremmaksi

Tämä herra juoksee Humahuacan kylän yllä. Humahuaca on kolmas pikkukylä jossa kävin Jujuyn matkalla, sekin pieni ja söpö ja vuorien keskellä - vaan minkälaisten vuorien. Purmamarcasta löytyi seitsemän värin vuori, vaan Humahuacasta löytyi peräti kahdentoista värin vuori (en tosin keksinyt mitkä tietyt värit nuo kaksitoista tarkalleen voisivat olla). Paikan päälle värikkäitä vuoria katsomaan oli hieman hankala päästä, se ei nimittäin ole samanlainen turistikohde kuin Purmamarcan vähemmän värikäs vuori. Tapasin pari ranskalaista tyttöä, joiden kanssa löydettiin paikallinen bussi joka menisi vuorten ohi. Hypättiin kyytiin kaikkien lierihattuisten maalaisten sekaan ja tunnin päästä meidät jätettiin keskelle vuoria kymmenen minuutin kävelymatkan päähän kuuluisasta vuoresta. Kuski lupasi tulla hakemaan parin tunnin kuluttua ja tulikin, tosin viisikymmentä minuuttia myöhässä - olisimme tosin yllättyneet suuremmin mikäli bussi olisi tullut ajallaan.

Humahuacan kylän yläpuolella

kello kaksitoista pyhimys ilmestyi kirkon seinästä ja salamavalot räiskyivät

kävelin läheiselle valkoiselle vuorelle, jonka huipulla on kukas muukaan kuin seuraavana kuvan henkilö


valkoisella vuorella

maisemia sieltä mihin bussi meidät jätti - ei huono maisema odotella paluubussia



kahdentoista värin vuori - luonnossa aivan ihmeellisen näköinen sahanlaitakuvioineen




 pääsimme lopulta takaisin Humahuacaan

Mahtava hostellini Tilcarassa, jossa viimeisenä iltanani järjestettiin asado ja sen jälkeen peli-ilta hostellin omistajan baarissa. Pingistä, biljardia ja pöytäjalkapalloa kyllästymiseen asti!

lauantai 12. toukokuuta 2012

Purmamarca

Aamun valjettua Tilcarassa lähdin bussilla läheiseen Purmamarcan kylään katsastamaan paikallisen nähtävyyden Cerro de los 7 coloresin, seitsemän värin vuoren, sekä läheisen suola-aavikon. En jaarittele nyt enempää, täällä Brasiliassa pelataan nyt korttia. Kuvat puhukoon puolestaan.


Purmamarcan markkinoiden väriloistoa



Lähdin Purmamarcasta ekskursiolle läheiselle suola-aavikolle. Menimme aavikolle minibussilla, siis minä ja lukuisat keski-ikäiset ystäväni, joita sain muuten paljon matkallani - kaikki argentiinalaiset yli 50-vuotiaat tulivat aina innoissaan ja hieman huolestuneina juttelemaan yksinäisen matkaajan nähdessään.

matkalla suola-aavikolle näimme kesyjen laamojen villejä sukulaisia

Las Salinas

yksinmatkustamisessa hauskinta on pyytää tuntemattomia ottamaan itsestä hyppykuvia

suolalaamoja

korkein kohta minkä ohitimme - 4170 metriä

tupsukorvaisia laamoja


Purmamarcan hautausmaa


hautausmaalta pääsi noin tunnin lenkkipolulle värikkäiden vuorien väliin








Purmamarca


Jujuyn lippu


perinteinen vyo, joita ei valitettavasti enään pahemmin valmisteta - näiden antiikkisten hinnat olivat huomattavasti tavallista turistikrääsää kalliimmat

Purmamarca


ja vihdoin: kuuluisa Cerro de los 7 colores

ja kuuluisaa tortillaa

perjantai 11. toukokuuta 2012

kaktusten Jujuy

Niin koitti aika jättää Cordoba. Sain asemalle epästaattista saattoapua ja lähdin bussilla kohti pohjoista Jujuyn maakuntaa lähelle Argentiinan ja Bolivian rajaa. Oli haikeaa lähteä!


Aamulla, 14 tunnin bussimatkan jälkeen, saavuin Jujuyn rumimpaan kaupunkiin, eli pääkaupunkiin San Salvador de Jujuyhin. En viettänyt siellä tuntia kauempaa, vaan lähdin bussilla kohti Tilcaraa, pikkuruista kylää vuorien keskellä. Maisemat bussista olivat kokoajan mahtavat - Jujuyn vuoristo on erittäin kuivaa, mutta kauniin väristä ja täynnä kaktuksia.
Tilcarassa majoituin tosi mukavaan hostelliin ja vietin ensimmäisen päivän kiertelemällä kylää ja käymällä Tilcaran alkuperäisten asukkaiden vanhan kylän, Pucarán, arkeologisilla kaivauksilla. Pucará sijaitsee kaktusten valtaamalla kukkulalla Tilcaran kaupungin vieressä ja tarjoaa hienot näkoalat lähiseudulle.

Tilcara

Kuulemma Tilcaran paras rafla. En ehtinyt harmi vaan käymään.
pyykkihetki melkein kuivuneen joen varrella

mukava kahvila

paikalliset hymyili kauniisti


mairea ilme laamalla

pala Tilcaraa Pucarásta katsottuna

läheinen kylä

tältä näyttää kuivahtanut kaktus

ja tältä näyttää täysin kuivahtanut kaktus - kyseisestä jäljelle jäävästä kaktuspuusta tehdään Jujuyssa paljon huonekaluja

Pucará

seremoniatalo Pucarássa


tämä heppa vaan tuijotti tuijottamistaan

coca-teetä mukavassa kahvilassa