viimeinen etappi Cordoba

Viimeinen matkakertomus reissusta Idan ja Lindan kanssa ennen Cordobaan jäämistä. Näin hyvissä ajoin juuri täältä lähtiessä...

Cordobaan päästyämme Mendozan luksusbussilla lähdimme kaupungin kuumuuteen meille suositeltua hostellia etsimään. Käveltiin jättimäisen puiston poikki ja lopulta ystävällisen perulaisen avulla hostelli löytyi. Kilkuttelimme aikamme ovikelloa ja lopulta oven avasi ilmeisen hölmistynyt ja krapulainen mies. Sisällä oli toinen samanmoinen nainen. Kumpikaan ei oikein saanut sanaa suustaan joten lähdimme nettikahvilaan toista hostellia etsimään. Loppujen lopuksi löytämämme toinen hostelli osoittautui matkan parhaaksi! Hostellin omistaja Mike neuvoi juurta jaksain Cordoban parhaat sopukat ja antoi lisäksi kontaktin asunnon löytämiseksi.

Lähdettiin heti Cordoban parasta ja halvinta vegepaikkaa kohti (johon olen sittemmin jäänyt koukkuun ja täälläkin jo pariin otteeseen paikan maininnut..) ja syötiin puistossa. Suunnattiin sitten sotilasdiktatuurin aikaiseen vankilaan, nykyiseen muistomuseoon. Museo oli hienosti toteutettu, seinillä oli kadonneiden kuvia ja esillä heidän elämäänsä kuvaavia tavaroita ja kertomuksia. Alkoi sataa kaatamalla ja jäimme museon kirjastohuoneeseen nuokkumaan espanjan kielisten lehtien päälle sateen loppumista odotellen. Lähdettiin sitten sateeseen, joka oli varsin kummallinen sekoitus aurinkoa ja rankkasadetta. Liukasteltiin asunnonvälitystoimistoon ja menin heti katsastamaan neljä huonetta. Ensimmäinen kamala, toinen ok, kolmas mahtava ja neljäs mukava. Mietin kuumeisesti kolmannen ja neljännen välillä...

 

Museo da le Memoria

Illalla oli hostellilla Miken perjantainen grillausilta eli asado - lihaa vain virtasi ja kauan virtasikin. Täällä ulos lähdetään nimittäin ihmeellisen myöhään, puoli kahdelta paikat ovat vielä tyhjillään, rauhallisempia istuskelubaareja lukuunottamatta. Keikkojen ilmoitetaan alkavan kahdeltatoista, mutta usein bändi aloittaa soittamaan vasta neljältä. Linda epäili syyn olevan maten kittaamisessa. Varmaan osansa on myös siestan viettämisellä. Erään antropologin mukaan koko yön kestävä uni ei ole mitenkään luonnollinen asia ihmiselle, se on vain länsimaista hapatusta. Niin uskovat ilmeisesti myös argentiinalaiset.

Aamupäivästä mentiin uudestaan asuntoja katsastamaan. Neljäs vei voiton. Oli tukahduttavan kuuma ja Lindan ollessa kampaajalla en yhtäkkiä pystynytkään enään kävelemään. Oikea polvi ei suostunut minkäänlaiseen yhteistyöhön. Viruin hostellilla ja tyttöjen tullessa takaisin lähdettiin sairaalaan. Tilattiin taksi ja päätettiin mennä ensin call centeriin vakuutusyhtiöön soittamaan. Taksissa luimme karttaa ja paikansimme call centerin kahden korttelin päästä. Call centeria ei kuitenkaan löytynyt. Kuski käänteli karttaa ylösalaisin ja väitti kartassa olevan call centerin kohdalla baari. Kuski kysyi olemmeko siis menossa baariin. Ida juoksi ulos autosta kysymään ohikulkijoilta. Ei tietoa. Päätimme lähteä sittenkin suoraan lähimpään sairaalaan. Kuski oli hyvin hämmentynyt. 

Sairaalassa mukava naislääkäri antoi pillereitä ja totesi polvessa olevan rasitusvamma. Kävelysauvoja en saanut, joten jatkoin virumista hostellissa. Illalla päätettiin kokeilla paikallista sushia. Virhe. Vai miltä kuulostaa omituiseen lettutaikinaan käärityt palmitos-lohi-wasabi-soija-kääryleet? No vaikka kuulostaisivatkin hyviltä, sitä ne eivät olleet. Saimme myös pari riisirullaa, mutta en ole ikinä maistanut niin pahaa riisiä, vähän kuin liisteriä. Tilattiin sitten pizza ja oltiin tyytyväisiä.

Paseo del buen pastor keskustassa - entinen naisvankila ja kappeli, nykyinen kulttuuritila

limiksiä

Aamulla jalka oli parempi, muttei luonnopuistoekskursio-kunnossa. Vietettiin päivää hostellin etupihalla riippukeinussa ja sohvalla lueskellen ja loputtomasta aamiaisesta nauttien. Illalla linkkasin Idan ja Lindan välissä taidemarkkinoille.

hostellin koira Jaime, jota Linda ulkoilutti ahkerasti

Seuraavana päivänä lähdettiin sierralle Tanti-nimisen kaupungin läheisyyteen joelle ja vesiputoukselle. Käveltiin vahingossa väärää, mutta mukavaa tietä läpi sierran ja päädyttiin hautausmaalle. Palattiin sitten takaisin ja löydettiin joki vesiputouksineen. Paikka oli ihana ja paikalla paljon ihmisiä - olihan yksi lomailun mestareiden argentiinalaisten omista lomista. 

Illalla muutin uuteen kotiin ja tytöt tulivat tupareihin pihan banaanipalmun katveeseen.

 

haudat kuin kerrostalossa

Tantin vesiputous

Sitten koitti vihdoin paljon odotettu ratsastus. Hevosmies Marcelo isänsä kanssa haki meidät hostellilta aamulla ja ajettiin sierralle. Marcelo oli oikein reipas ja puhelias hevoskuiskaaja. Sain ratsukseni mustavalkoisen Toban, joka on nuorena tullut toba-intiaanien vuorilta ja nimetty sen mukaan. Tehtiin kolmen tunnin lenkki sierralla, kukkuloilla ja joen yli. Päästiin laukkaamaankin - Ida laukkasi oksaa päin ja Linda ripotteli tavaroitaan matkan varrelle. Marcelo haki. Minä nauroin. Perillä meitä odotti Marcelon isän valmistama asado. Ja liha taas vaan virtasi.

ennen ratsastusta tankkaus

hullu kettinkikeinu ja yllytyshullu

kuvan arvoinen vessa

Tyttöjen lähdettyä jo kohti Brasilian rantoja pääsykokeisiin lukemaan (...) menin itsekseni toisen kerran Tantiin. Tällä kertaa paremmalla polvella kiipesin vesiputouksen ohi ja kävelin joen vartta kauemmaksi.

tienvarsi-alttari

törmäsin (melkein kirjaimellisesti) tähän kaveriin

 

 

matkassa Cordoban leipomoiden erikoisuus criollos

 

otettiin aurinkoa koirakaverin kanssa