karnevaalikaupunki

Helmikuussa oli karnevaalit, joten Uruguaysta siirryimme Argentiinan puolelle lähelle maiden rajaa pikkuiseen Gualeguaychúhun, joka tunnetaan Argentiinan kuuluisimpana karnevaalikaupunkina. Gualeguaychú sijaitsee Entre Riosin ("jokien välissä") maakunnassa ja kirjaimellisestikin jokien välissä, jotka jatkavat Buenos Airesin ja Montevideon ohi Atlanttiin.
Gualeguaychú koostuu oikeastaan vain ja ainoastaan täydellisen neliön muotoisista kortteleista ja matalista taloista, jotka tuntuvat jatkuvan loputtomiin. Keskeltä kulkee ruskea joki. Suunnistaminen on yllättävän hankalaa kun kaikki kadut menee sekaisin keskenään.

keskustaa

Lähdettiin ekana aamuna etsimään rantaa, jota ei ikinä löytynyt vaikka joen löysimmekin. Joesta tosin törrötti aurinkovarjoja ja joitakin baarien kattoja, joten päättelimme joen hieman tulvineen ja peittäneen rannan alleen. Lähdimme sitten suoraan kuumille lähteille, vaikka reilun kolmenkymmenen asteen helteessä ajatus ei suorastaan pahemmin houkutellutkaan. Entre Riosin maakunta on kuuluisa kuumista lähteistään ja odotimme löytävämme ihanat maapohjaiset lähteet luonnon keskeltä.

ranta on tuolla jossakin alla

karnevaalivalmisteluja

taas uusia kavereita

taisi se joki hieman tulvia

ulos Botnia-UPM!

Kuumille lähteille päästessä oli edessä yllätys: paikka vaikutti enemmän Serenalta kuin ruusuisilta mielikuviltamme. Alkusäikähdyksestä toivuttuamme lilluttiin kuitenkin tyytyväisinä kuumissa lähteissä.

"unelmani"

ruhtinaallinen illallinen?

Lauantaina oli paljon odotetut karnevaalit. Ostettiin tiiminaamiot ja soluttauduttiin höyhenpukuisen kansan joukkoon. Ihmisiä oli kaduilla ja talojen edessä istuskelemassa, karnevaalikrääsää myytiin ja jokapuolella paukkui ja sähisi. Yritettiin kysellä miten se karnevaali oikein toimiikaan, mistä se kulkue lähtee ja mistä se kulkee. Vastaukseksi saatiin "RAPIDO!", juoskaa ostamaan liput. Ei se karnevaali kadulla ollutkaan vaan stadionilla. Saatiin liput ja istuskeltiin sitten kadun reunalla ihmettelemässä, kunnes jouduttiin kolmen pahansuovan pikkupojan hyökkäyksen kohteeksi. Saatiin saippuavaahtoa suoraan silmään ja oikeastaan kaikkialle muuallekkin. Lopulta Linda sai varastettua pikkupojalta vaahtopurkin ja reilun pelin hengessä yritti suihkauttaa vaahdot myös pojan päälle, mutta sillä hetkellä vaahto tietysti loppui.

hetki ennen hyökkäystä

hetki hyökkäyksen jälkeen

Pyyhittyämme itsemme taas normaalin värisiksi menimme stadionille, jossa showta odotellessa olimme taas hetkessä vaahdossa.

aika mielikuvituksellista

Sunnuntaina lähdettiin bussilla kohti Buenos Airesia. Bussiasemalla oli tietenkin termospullon täyttöpaikka...

... ja muistutus paperitehtaasta. "EI paperitehtaille, KYLLÄ elämälle".

isoäidit toiminnassa

Käytiin leffassa aika vasta avatussa kulttuurikeskuksessa, jossa järjestetään muun muassa ilmaisia leffailtoja. Näkemämme Verdades verdaderas on argentiinalainen elokuva, joka käsittelee 70- ja 80-lukujen vaihteen sotilasdiktatuuria Argentiinassa. Sotilasdiktatuurin aikana tapettiin 30 000 ihmistä ja useita katosi.

Verdades verdaderas perustuu tosiasioihin ja kertoo kuuluisan argentiinalaisen Estela de Carlotton perheen tarinan. Perhe joutuu vaikeuksiin nuorten vasemmistolaisaktiivisuuden vuoksi ja yksi lapsista, raskaana oleva tytär, kaapataan. Perheen äiti ei onnistu löytämään lapsenlastaan tyttären kuoleman jälkeen ja alkaa käydä osoittamassa mieltään muiden samassa tilanteessa olevien äitien ja isoäitien kanssa Buenos Airesin keskustassa sijaitsevalla Plaza de Mayolla. Mielenosoituksista saa alkunsa järjestö nimeltään Abuelas de Plaza de Mayo (Plaza de Mayon isoäidit), jonka johtajaksi perheen äiti, Estela de Carlotto, myöhemmin nousee.

Abuelas de Plaza de Mayon tunnus, valkoinen huivi, Buenos Airesissa juurikin Plaza de Mayolla, jossa äidit osoittivat diktatuurin aikana mieltään

Elokuvan jälkeen paikalle tuli yksi järjestön isoäideistä, myöskin lapsensa menettänyt ja lapsenlapsensa kadottanut. Kaapatut ihmiset vietiin yleensä keskitysleireille, joissa heidät lopulta tapettiin. Uhrien lapset erotettiin perheistään ja annettiin adoptoitaviksi. Siten noin 500 lasta joutui kadoksiin. Abuelas de Plaza de Mayo -järjestö pyrkii lyötämään nuo kadonneet lapset, jotka nykyään ovat tosin jo 30-35 vuotiaita, ja palauttamaan heidät yhteyksiin perheidensä kanssa. Tähän mennessä 105 lasta on jo löydetty ja seuraavana päivänä viisitoista lasta oli menossa DNA-testeihin. Yhdet kolmoset saatiin uudestaan yhteyksiin, kun yksi löytyi Cordobasta, toinen Rosariosta ja kolmas Buenos Airesista. Adoptioperheissä kasvaneet lapset ottavat usein itse yhteyttä järjestöön, mutta kaikki löydetyt eivät halua tietää biologisista perheistään. Järjestö toimii kuitenkin luottamuksellisesti ja kunnioittaa lasten toiveita.

Paikalla oli myös yksi cordobalainen löydetty lapsi, noin kolmikymppinen mies. Hän halusi tavata isovanhempansa, sillä koki siten löytävänsä palan piilossa ollutta identiteettiään.
Koko elokuvan jälkeisen keskustelun tunnelma oli koskettava, ja ilmassa aisti aiheen olevan yhä hyvin herkkä argentiinalaisille.

Lauantaina oli Día Nacional de la Memoria por la Verdad y la Justicia, eli kansallinen sotilasdiktatuurin uhrien muistopäivä. Vuonna 2005 päivästä tehtiin järjestöjen, kuten Abuelas de Plaza de Mayon, työn avulla kansallinen vapaapäivä, jotta tapahtumien muistaminen kansan keskuudessa voitaisiin varmistaa.

Iltapäivällä sierralla pidettiin konsertti, jossa soitti joku Etelä-Amerikassa hyvinkin tunnettu artisti. Kaikki paitsi minä tunsi laulujen sanat.

paikalla oli myös pari muuta ihmistä

kuuma mate on ilmeisesti hyvää myös 30 asteen helteessä

Illalla keskustassa järjestettiin perinteinen kulkue. Ihmisiä oli monien kortteleiden pituisesti. Argentiinalaiset ovat tunnetusti useasti kadulla marssivaa sakkia. Mielenosoituksia on nimittäin harva se päivä. Día de la Memorian kulkue oli kuitenkin huomattavasti suurempi kuin tavalliset mielenosoitukset mitä olen nähnyt.

lapset oli mukana

yllätysten Uruguay

Mitä tiedät Uruguaysta? Uskallan arvata ettet paljon mitään.

Uruguay on reilun kolmen miljoonan asukkaan pikkuruinen maa Brasilian ja Argentiinan välissä. Lonely Planet kutsuu Uruguayta "Etelä-Amerikan hyvinvointivaltioksi", viitaten maan verraten hyvään taloudelliseen ja poliittiseen tilanteeseen. Uruguay on myös maailman suurin maten kuluttaja. Joka toisella kadunkulkijalla on toisessa kädessään termoskannu ja toisessa mate. Yksi uruguaylainen kaverini oli tutustunut muihin uruguaylaisiin Dublinissa bongaamalla heidät kadulta juurikin termoskannu ja mate käsissään.

huvittaisko juoda tälläisestä?

Mentiin siis Florianópoliksesta Brasiliasta suoraan Uruguayn pääkaupunkiin Montevideoon. Montevideo osoittautui mukavaksi noin miljoonan asukkaan kaupungiksi. Varattiin hostelli vanhasta kaupungista Floran neuvojen mukaan. Saavuttiin perille lauantaiaamuna ja vanha kaupunki kumisi tyhjyyttään. Löydettiin kuitenkin pian ihmiset - taidetorilta ja Mercado del Puertosta, lihaa ja kalaa tirisevästä kauppahallista, jonne montevideolaiset menevät lauantaisin syömään. Mentiin syömään hallin katonrajaan parvelle ja hikoiltiin itsemme kiinni tuoleihimme iltapäivän kuumuudessa. Oli niin kuuma että melkein nauratti.


Käveltiin vielä kuumuuden autioittamassa vanhassa kaupungissa ja käytiin merellä. Istuskeltiin rantabulevardilla ja nähtiin ryöstö alhaalla rannalla. Rosvo juoksi täysiä rantakivillä kamera mukanaan ja kaltaisemme valkoinen maitovalas seurasi perässä. Juoksijat katosivat kulman taakse ja jännittävien kymmenen minuutin kuluttua maitovalas palasi kameransa kanssa. Hurrattiin katsomostamme.

katsomo

vanhaa kaupunkia

Seuraavana päivänä lähdettiin kilometrien pituiselle katukirpputorille, jossa myytiin kaikkea koirista empanadaksiin. Aamiaistettuamme perunaomeleteilla nyrpeän tarjoilijan kera lähdimme rannalle. Ilma ei ollut parhain ja kesken uinnin alkoi sataa kaatamalla. Lähdettiin liukkaasti kotia kohden ja saatiin älynväläys mennä hyvin ilmastoituun supermarkettiin likomärkinä.

Aamulla olikin vähän heikot fiilikset. Syykin selvisi kun hostellin poika kävi ostamassa kuumemittarin. 38,5 astetta kuumetta pakotti mut jäämään lepäilemään koko päiväksi. Sain Jaffan puutteessa Fantaa (eikö kaikki juokin Jaffaa kipeinä?) ja runsaasti vettä. Ekstrana sain vielä jonkun uruguaylaisen pillerin kuumeeseen. Olikin niin tehokas pilleri että viiden tunnin jälkeen kuume oli tiessään. En ehkä edes halua tietää mitä kyseinen pilleri sisälsi. Annoin lahjaksi ihmeparantumisestani Espoo Ciné-kassini, kun siitä niin kovasti pidettiin, ja sain tilalle aivan kammottavan Bob Marley keltapunavihreän hippirepun. Protestoin mutta ei auttanut. Olen yrittänyt lahjoittaa reppua matkan varrella, mutta se ei ole vieläkään mennyt kaupaksi.

Seuraavan päivän kohde oli Colonia del Sacramento parin tunnin bussimatkan päässä. Tällä kertaa Linda oli kipeä joten otettiin rennosti. Colonia on hyvin säilynyt vanha kolonialistinen kylä. Rantaa ei erota merestä, tai joesta oikeastaan. Rio de la Plata, joka kulkee Argentiinan ja Uruguayn läpi, kirkastuu mitä lähemmäs Atlanttia pääsee. Colonian edustalla se on kuitenkin ihan hiekan värinen.

laineilevaa hiekkaa

kaupungin parhaiten säilynyt portugalilaistyylinen tie

Lindalla oli kovin mukavaa

Yksi vuorokausi Coloniassa oli meille tarpeeksi ja aamulla lähdimme bussilla kohti Argentiinaa. Viidessä tunnissa pääsimme Fray Bentosin pikkukylään Argentiinan rajalle. Paikanpäältä saatiin taksi Argentiinan puolelle kohteeseemme Gualeguaychuhun ja pelastettiin samalla bussien suhteen virhearvioinnin tehnyt saksalainen. Matkalla Argentiinaan ohitettiin suomalaisen UPM:n paperitehdas. Uruguaylaisen taksikuskin mukaan Fray Bentosissa ollaan tyytyväisiä tehtaaseen, se nimittäin tuo paljon työtä alueelle. Heti Argentiinan puolelle saavuttuamme alkoi kuitenkin näkyä tehdasta vastustavia protestitekstejä. Suomalaiset eivät varsinaisesti ole suuressa huudossa alueella. Tehtaaseen ei olla tyytyväisiä, sillä sen uskotaan saastuttavan vedet. Jotkut tosin sanovat poliitikkojen vain olevan tyytymättömiä suomalaisten viedessä voitot ja heittäneen siksi ympäristökysymyksen esille.

Fray Bentosin värikkäitä taloja

Fray Bentosissa on näköjään aika paljon suomalaisia UPM:n työntekijöitä

Onneksi meillä ei sentään ollut ongelmia suomalaisuuden suhteen kuten eräillä:
http://blogit.iltasanomat.fi/satamaata/2010/09/22/toimittaja-valehteli-olevansa-suomalainen-sai-heti-turpiinsa/