pyöriä ja hevosia

Eilen kokeilin Cordobassa pyöräilyä. Onneksi illemmalla ei ollut enään niin paljon liikennettä kuin iltapäivällä, joten säästyin vihaamiltani liikenneruuhkilta. Lähdettiin matkaan naapurien pyörillä Caron kanssa ja matka venyi parin tunnin lenkiksi kaupungin ympäri. Pääaukion kautta koukatessa huomasimme suuren väkijoukon yläpuolella pankin katolla soittavan Manán, meksikolaisen tunnetun muusikon. Kuunneltiin hetki ja jatkettiin matkaa Parque Sarmientoon kodin lähettyvillä. Puistossa olikin mukavampi kruisailla kuin liikenteen seassa. Jopa niin mukavaa että jotenkin kummallisesti kadotettiin toisemme. Kotona taas lopulta tavattiin.

Liikenne on varmaan asia jota eniten Cordobassa vihaan. Ehkä myös ainoa. Huonotuulisena vilkasliikenteisille kaduille ei kannata lähteä lampsimaan, siitä ei seuraa muuta kuin huonompi mieli. Autoilla ei täällä ole tapana pysähtyä jalankulkijoita odottamaan, vaan paikallisetkin ylittävät kadut juosten.
Onneksi tämä Cordoban huono puoli jää hyvien ominaisuuksien varjoon. Cordoba on pieni suuri kaupunki: tarpeeksi pieni että kadulla törmää tuttuihin kahdenkin kuukauden jälkeen, mutta tarpeeksi suuri ettei tekemisen puutteesta tarvitse kärsiä.

Maná pankin katolla (itse tyyppiä tuskin näkyi mutta kuuluvuus oli hyvä)

pääaukio Plaza San Martinin kirkko

San Martin ja moderni kopio

täällä pidetään värikkäistä suihkulähteistä

tätä kuvaa ottaessa en vielä tiennyt kadonneeni

Mielenosoitukseen törmäämisestä kotiin palatessa espanjan kurssilta alkaa tulla jo perinne. Kaupungintalo sattuu nimittäin reittini varrelle. Tämän päiväinen mielenosoitus oli huomattavasti vaikuttavampi kuin edellinen naurunsekainen. Monta kymmentä enemmän tai vähemmän huonokuntoista hevosta kärryineen peittivät kaupungintalon edustan ja lähikadut. Kaiken keskellä oli asado - lihaa grillissä argentiinalaisittain sekä joukko villojen asukkaita, eli Cordoban reunustojen hökkelikylien ihmisiä.

Cordoban keskustassa ei pahemmin köyhiä tai kerjäläisiä näy. He asuvat juurikin kyseisissä villoissa, joista yksi esimerkki on esittelemäni Villa la Tela, jossa vapaaehtoisprojektin piti tapahtua. Kuten tekstissäni kirjoitin, kyseiset villat eivät ole kaupungin tunnustamia, eli ne ovat poissa kaupungin palvelujen ulottuvilta. Tämän vuoksi julkinen vesi- ja kaasuhuolto ei tavoita kaikista köyhimpiä. Tai esimerkiksi terveyspalvelut. Kylissä toimii useita järjestöjä, jotka yrittävät korvata kaupungin palveluita.

Ainoat villojen edustajat, joita keskustassa usein näkee ovat cartonerot, eli pahvin kerääjät. He liikkuvat hevoskärryillä, usein lapset kärryissä mukana keikkuen ja keräävät roskista pahvit myydäkseen ne eteenpäin. Nyt näin ensimmäistä kertaa koko joukon edustettuna ja näky oli aika vaikuttava.

Vapaaehtoisprojektista ei siis vieläkään ole tullut mitään. Aidan rakentamisesta ruokalan ympärille alkoi nimittäin oikea remontti, mikä ei vieläkään ole loppunut. Paremmalla ajalla sitten ensi kerralla!
Espanjantunnit sen sijaan sujuvat oikein mainiosti. Tänään luettiin tunnetun argentiinalaisen kirjailijan Julio Cortázarin Instrucciones para subir una escalera eli "Ohjeet portaiden nousemiseen" ja noustiin samalla ohjeita noudattaen pihan portaita. Tulee siis opittua kielen lisäksi muutakin...


Tunnin jälkeen kävelin matkani varrelle sijoittuvan Cordoban parhaan ruokapaikan kautta. Ravintola on kiinalaisten pitämä vegepaikka, joka on auki vain lounasaikaan ja josta saa parasta vegeruokaa todella edullisesti myös argentiinalaisittain verraten. Noin kahdestakymmenestä ruokalajista ja lisukkeesta voi valita haluamansa ja hinta määräytyy annoksen mukaan. Tänään otin papuja, punajuuria ja porkkanapizzaa, yhteensä kymmenen pesoa eli alle kaksi euroa.