Matkamme alkoi välilaskulla Madridissa. Käytiin kaupungilla illalla ja palattiin nukkumaan kentälle. Oli vähän valoisaa, mutta hätä keinot keksii. Tai Linda oikeastaan.
Aamupäivällä lähti lento Sao Paoloon. Hirvittävä pettymys kohtasi lentokoneessa kun kaikilla ei ollutkaan henkilökohtaisia telkkareita. Siitä kimpaantuneena salakuljetin banaanin Brasiliaan.
Saavuttiin Sao Paoloon myöhään illalla ja päästiin heti entisen Rooman kämppikseni Floran hoiviin, kun tämä tuli poikaystävänsä Natanin kanssa meitä vastaan. Oli mahtavaa nähdä taas puolentoista vuoden jälkeen.
Seuraavana päivänä Sao Paololla oli synttärit. Löhöiltiin puistossa, kunnes tuli rankkasade - vähintäänkin monsuuni - ja kastuttiin läpimäriksi. Illalla kuunneltiin sambaa.
näkymä kaupunkiin Floran ikkunasta
Sao Paolo ei kaupunkina meitä kovasti sykähdyttänyt - vähän liian suuri ja kaoottinen makuumme. Viikonloppuna päästiinkin sitten meille sopivamman kokoluokan kaupunkin, kun perjantai-iltana lähdettiin maalle Floran sukulaisten luo Minas Geraisin maakuntaan reilun tuhannen asukkaan Monte Santon kylään. Autopaikkojen puutteessa Ida ja Linda lähti matkaan jo aamulla Floran vanhempien kanssa ja kahvitteli pari tuntia mummojen kanssa ja istui toiset pari tuntia keltaisessa baarissa meitä odotellessa. Itse istuin yksin Floran kotona koko päivän työtä tekevien paluuta odotellessa, vahingossa sisään lukittuna. Onneksi jääkaappi ei ollut tyhjä. Illalla lähdettiin viimein matkaan ja vietettiin viitisen tuntia autossa partiolauluja laulaen. Perillä ajettiin suoraan keltaiseen baariin tyttöjen luo.
Monte Santo ja keltainen baari
Seuraavana päivänä mentiin tädin luo papupadalle - eli Brasilian tunnetuimmalle ruoalle feijoadalle - ja uima-altaalle loikoilemaan. Loikoiltiinkin sitten täydellisessä papupata-ähkyssä, sillä rasvaa ei sen valmistuksessa säästellä.
papupata ja hedelmäpatee
tädin allas
Korvapuustipitko Maijan ohjeiden mukaan tehtynä (ei ehkä yhta kauniina)
Sao Paoloon palattuamme vietettiin läksiäisiä. Tehtiin tyttöjen kanssa kasvispihvejä ja ostettiin äklömakeaa punkkua ja nahistuneita ruusuja. Myöhään illalla lähettiin bussilla noin 700 kilometriä etelään Florianópolikseen. 12 tuntia kului hetkessä vain, eväitä syöden ja maisemia katsellen, melkein horisontaalisessa asennossa löhöillen. Etelä-Amerikan bussit ovat tunnettuja mukavuudestaan...
Hulppeat näkymät tädin uima-altaalta! Onko Floran isä kahvifarmari vai onko kahvi vain sivubisnes? Ja millä täti (vai tädin mies)ansaitsee elantonsa? Ovatko naiset Argentiinassa yleensä ansiotyössä?
VastaaPoistaKahvi taitaa olla vain sivubisnes, isä käy töissä Sao Paolossa. Aika monta hehtaaria sivubisnestä nähtiin! Tädin elannon ansaitsemisesta en tiedä vaan taitaa tädilläkin olla jonkinlaiset bisnekset. Kämppiksen mukaan suurin osa käy töissä, vanhemmista naisista vielä monet on kotona.
PoistaIhan hieno on pulla. :)
VastaaPoistaOoooh kaipaan puistoilemaan, kaipaan baariin, uima-altaalle, pullaan ja papupataan! On kyllä huikee toi allas näköaloineen! Hooooooih! Plumps! Pulahdin altaaseen unelmissani!
VastaaPoistaoi kumpa oisit ollu muu-kaa-na! Plumps!
PoistaHe, aika tyylikäs nukkumanaamio.
VastaaPoistaJännät noi katunäkymät, ylempi taitaa olla vähän köyhempää aluetta kuplavolkkareista ja ladoista päätellen, contra uudet maasturit keltaisen paarin nurkilla. Apropos- näin täällä Cinemaississa (siitä on jo aikaa) aika hyvän leffan etelä-amerikkalaisista piioista. Kannattaa katsoa, http://www.imdb.com/title/tt1734082/ .
Hedelmäpatee näyttää hassulta, miten sitä tehdään?
Tais jaada kulmakarvat naamioon kiinni!
PoistaKyseessa on itse asiassa sama katu eri suuntiin. Mutta hyva arvaus! Hehe.
Hedelmapatee tehdaan kvittenhedelmista, joita keitetaan ensin vedessa ja sitten ne kuoritaan ja keitetaan sokerin kanssa, kunnes kaikki vesi on lahtenyt. Sitten mosso laitetaan sopivaan astiaan ja siina kaikki! Oikeasti homma tuskin on niin yksinkertainen, silla mossoa pitaa sekoitella puolisen tuntia hellan aaresta poistumatta.