Saavuttiin Florianópolikseen aamulla ja suunnistettiin hostelliimme Barra da Lagoalle, yhdelle kaupungin useista rannoista. Flora opiskeli Florianópoliksessa ja suositteli sitä meille etappina Sao Paolon ja Uruguayn välissä. Florianópolis on saari Brasilian eteläosassa, joka koostuu lännen isosta betoniviidakosta ja idän vuoristoisesta metsä- ja ranta-alueesta. Me ei käyty keskustassa muuta kuin bussiasemalla, keskityttiin enemmänkin rantojen tutkimiseen.
açaí, palmussa kasvava marjamainen hedelmä, on tyypillinen välipala Brasiliassa
nam hiekkaa ja kookosvettäMentiin heti ensimmäisenä päivänä läheiselle tuuliselle rannalle ja hiekkaan kuoriutuneina ja hiekkaa kookoksistamme juoneina lähdettiin seuraavana päivänä vähän kauemmaksi rannalle, jonne pääsee vain veneellä tai pikkuvuoren yli kiipeämällä. Onneksemme törmättiin paikallisiin, joiden avulla löydettiin metsän läpi perille. Muuten tuskin oltaisi päästy ensimmäistä polkua edemmäksi. Reilun tunnin kapuamisen jälkeen päästiin perille melkein autiolle rannalle.

vihdoin ylhäällä!


Viimeinen päivä Florianópoliksessa vietettiin missä muuallakaan kuin bussissa. Tällä kertaa ajeltiin tosin koko päivä vain edestakaisin Montevideon bussilippuja ja uutta hostellia (vanha oli täysi) metsästäessä. Ehdittiin juuri ja juuri illan tapaamiseen Floran kaverin kanssa. Kuunneltiin sambaa ja istuskeltiin laiturilla.18 tunnin bussimatka Montevideoon Uruguayhin pelotti vähän, mutta se sujui vielä kivuttomammin kuin 12 tunnin matka Florianópolikseen. Maisemia riitti pidemmäksi aikaa lähdön ollessa iltapäivällä, istuimet taipuivat vielä vähän enemmän taaksepäin ja hintaan kuului myös ruuat. Kello 23 meidät herätettiin buffet-illalliselle huoltoasemalla ja kello 9 meille tuotiin aamiainen, juuri ennen saapumista Montevideoon.






Kannattaa perustaa kioski autiolle rannalle, niin ei ole kilpailua. ;)
VastaaPoistaMissö kohtaa tuota kuvaa se hedelmä on?
VastaaPoistahehe, sita ei kauheesti tossa naykkaan, se on ton pahkinarouheen alla, tuo tumman liila mosso!
PoistaNo, olipa aivan mahtavat rannat - vesikin oli varmaan 25 astetta. Luin justiinsa jostain lehdestä, että Helsingissä saa jugurttijäätelöä - Kippo-niminen paikka sijaitsee Iso-Roballa. Täytyy mennä huomenna hakemaan maistijaiset. Marille ilmeisesti tuttu herkku Italiasta.
VastaaPoistajogurttijaatelo on just hyvaa, kannattaa maistaa!
PoistaHei ihanan ihanan ihanannaaaan vihreäää! Paratiisimainen paikka! Jännä toi hedelmäkippo, näyttää ihan keksimurusilta.
VastaaPoistaniin siina onkin pahkinanmuruja paalla, itse hedelmaa ei pahemmin nay!
Poista